Vanhat laiturit narisevat hitaasti
kuin haukotellen puhuvat tulevista vaaleista
eivät siksi että uskosivat merikortteihin tai kompassiin
vaan ollakseen laitureita
seurallisia silloinkin kun on hiljaista, tyyntä
ennen myrskyäkin ne tietävät ettei mikään tule muuttumaan
mutta narahtelevat
näkevät jo melkein miten veneet palaavat
köyttyvät jälleen kiinni Stigut ja Åket mukanaan
laskien kuuppaan ja laulaen snapsilaulujaan
läpi kesän ilakointia yli laidan
ilman pelastusrengastakin ne tietävät
ja narisevat
mutta jää on onneksi vielä ympärillä
tunteita jäähdytellen antaa laitureiden kerrata
tulevia ponttooneja ja lahoja lankkuja
että kyllä se punamullalla maalattu on liian nuori ja koppava
toisen mielestä se on täysin väärää väriä
ja se toisista samanlaisista pitävä ei voi mitenkään toimia siinä myrskyssä
että mitä se sellainenkin on, kolmas murahtelee
ja halveksuen toteaa peruslankkujen olevan populistisia
eivät ymmärrä kaikkien laitureiden erilaisuutta
ja neljännen mielestä muista ei edes kannata puhua
vaikka toisaalta mikä se harmaakin on olevinaan
kun ei lähde ollenkaan mukaan laudan heittoon
ja se yksi taas heittää aivan liikaa lautaa, on koko venepaikan häpeä
ja silti kaikki yhtä samaa laineen liplatusta
rauhoittavaa turhuutta
majakoiden valheellista valoa
joka heittää hetkeksi varjon
ja katoaa kuin kuu taivaalta
vuosisatojen narahtelu kaikkeutensa alla
tyhjänpäiväisesti keikkumassa läpi yön
uskomatta nousuveteen
ja silti sentään jaksaen puhua
kuten kaikkina aikoina
ennen kun rannalle saapuu ensimmäinen koirankusettaja
rahiseva pussi taskussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti