Hae tästä blogista

maanantai 10. joulukuuta 2012

Vielä ehtii tilata!

Nyt on hyvä hetki laittaa kotimaista sanataidetta pukin konttiin. Allekirjoittaneen esikoiskokoelman voi tilata joulukuun ajan 10 euron hinnalla (sis postimaksut). Tilaukset harri.hertell@gmail.com 
 Kirjaa on jäljellä vielä noin 15 kappaletta. Kirjan hienosta kuvituksesta vastaa Miila Heinonen.
 
 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

HIP HOP DON'T STOP

Sillan alla luki hip hop don't stop
mutta silloin en ollut vielä edes painolastina
isäni kasseissa.

Myöhemmin kyllä kassit olivat useinkin raskaita
ja kolisevat jännittävällä tavalla
kun kavereiden kesken pohdimme kannut kourissa
keitä olemme
mitä yhteiskunnalla on tarjota
ja kuka oli päässyt kokeilemaan edellisenä viikonloppuna
kenenkin tuheroa.

Sormet tunnottomina
ja hihat musteessa
me juoksimme helvetillistä vauhtia
karkuun vanhempia kundeja
jotka tulivat kertomaan että nyt tuli jyrättyä väärä kuva
ja jossakin aseman tuntumassa
me joimme puoliksi jäätyneitä keskareita
kiinalaiselta kioskilta pöllittyjä siidereitä
jotka lämmittivät hetken mukavasti käsiä
kun hiippailimme päin pakoa
ja sitten pienessä kaljassa kuljimme kohti mummon kotia
syömään lämmintä makaronilaatikkoa
josta ei koskaan puuttunut maustepippuria
kun mummo uteli innokkaana
mitä pojat olivat oppineet koulussa.

Ylimielisinä teineinä
me kerroimme väsänneemme juuri Escapessa
ja mummo ihmetteli lausuntoa
että tuliko jo nyt keskeytys
vaikka ruokaa on vielä reilusti lautasella.

Tänään menen tapaamaan taas mummoa
jonka kuulosta ei ole enää mitään tietoa
ja vaikka hihatkaan eivät ole enää tummina
täynnä tuikkivia kromitähtiä
niin edelleen toivoisin
että voisin mennä katsomaan niitä mystisiä kuvia
potkia tyhjiä kannuja pois poluilta
ja katsella kun pulut lentävät säikähtäneinä
tasanteelta toiselle.

Vaikka se ei olekaan mahdollista
saan kuitenkin muistella vanhoja
juoda koffini ulkona
jalkapohjet ja kädet kylminä
tutista hetken dösäpysäkillä
ja olla kiitollinen
että olen saanut olla hetken osa sitä aikaa
kun sillan alla oli niin monta kerrosta maalia
ettei sitä koskaan voi buffata
pois muistoista.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Yhteiskunnassa
ei ole koskaan liikaa yhteiskunnallisuutta

Oletko koskaan?

Oletko koskaan
lainannut toisen muistoa
kertonut sitä omana
lisäillyt siihen ehkä keksimiäsi yksityiskohtia
jotta se tuntuisi todenmukaiselta
kuin se olisi juuri sinulle tapahtunutta?

Oletko astunut kotiin tervehtimättä puolisoa
sanonut että vie noi rojut pois lojumasta
vaikka on yö
ja naapurit lopen kyllästyneitä
kuuntelemaan riitelyä
pitäisikö Lundian hylly siirtää eteiseen vai olkkariin
ja minkä värisiä laatikoita
siihen tulisia hankkia huomenna Ikeasta?

Oletko koskaan sammunut taxiin ilman lompakkoa
pikkujoulujen jälkeen
jättänyt menemättä töihin
lääkärissä valitetellut vaikeita alaselkäkipuja
jotka alkoivat jo viime viikolla
mutta pahenivat sitten lopulla
varmaan kylmän sään
tai kaverin raskaan muuton takia?

Oletko ollut kaupungilla duunissa
polttanut häpeillen tupakkaa
kahden korttelin päässä konttorista
ihmetellyt ruokatauolla
miksi kollegasi saa ahmia sontaa läheisessä pikaruokalassa
eikä pomosi silti kutsu häntä läskiksi
tai huonoksi ihmiseksi
vaikka samalla tavalla
hänkin turmelee terveyttään tuplajättijuustoilla?

Oletko koskaan katsonut itseäsi peilistä
huomannut nuppineulan pään kokoisia kuoppia iholla
ajatellut että kyllä tämä vielä tästä
silmänaluset mustina
odotellut aamun ensimmäistä raitiovaunua
ja pysäkin aikataulu on ollut niin kohmeessa
ettet ole tiennyt olisiko parempi lähteä juoksemaan
vai odotella vielä hetki kutosta
miettien jo valmiiksi selityksiä?

Oletko unohtanut kastella kukkia
hakea kaupasta kahvia
jättänyt menemättä
vaikka se on ollut jo kauan sovittua
ottanut pari pitkää kotimatkalla
vaikka huomenna pitäisi maksaa vuokra
eikä tilillä ole enää rahaa ostaa edes stidejä kiskalta?

Oletko koskaan keskustellut pankissa
ikäisesi sijoitusneuvojan kanssa
valehdellut aikomuksistasi ostaa asunto
vaikka todellisuudessa
isoäidin perintö pitää ottaa äkkiä pois tililtä
koska olet korviasi myöten kusessa
velkaantunut jokaiselle kaverillesi
ja vähän niillekin
joille ei pitäisi olla velkaa?

Oletko koskaan ylipäätänsä ajatellut
millaista on riemuita
kun lähikaupan harjoittelija
antaa kaivaa K-Marketin roskista
tonkia päiväyksen ohittaneita savikiekkoja
jotka pyörivät kauniisti mikrossa
kuin kuuntelisit Mozartia nousuhumalassa
olet valmiina sohvalla
kunnes kesken sinfonian
jousien harmonisen riemunnan
kuulet tutun kilahduksen
ja huomaat että klassiko vuodesta 1981
näyttää freesimmältä kuin sinä
vaikka olette aivan yhtä vanhoja?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Haastattelu uusimassa FMQ-lehdessä

Finnish Music Quarterly haastatteli meikäläistä kotimaisista lavarunouskuvioista. Tuosta skannauksesta ei taida saada mitään selvää, joten kannattaa hankkia haastattelu kokonaisuudessaan vaikkapa täältä: http://www.fmq.fi/



lauantai 1. joulukuuta 2012

Kukaan ei voi jäädä kotiin

Kukaan ei voi jäädä kotiin
paniikin levitessä kaduilla
tippuvien marjojen yössä
pyry tukkii ovet
rappusia voi kävellä vain alas
ulos katsomaan
kun humalaiset Tuksut repivät seitsemän päivää lehtiä pyhäasussa
Tauski ei vedä nakutanssia keikoilla
ja kerrankin totuudet sopivat kaikkien käsiin
kuin stemut joilla ikkunat kivitetään sisään.

Iltalehti ei uutisoi raiskauksista hotellihuoneissa
eikä televisio kysele Johan Bäckmanilta turhia huostaanotetuista lapsista
Arvi Lind ei osaa sanoa tuleeko huomenna
uutta päivää
lumimyrskyä
vai tanssiiko Leppilammen sijasta
itse kuolema tähtien kanssa.

Jopojen paksut savut nousevat
ihmismassojen keskeltä
huudellaan lauseita
lauletaan runoja
räpätään sanoja jotka vaativat parempaa huomista
ilman ydinvoimaa tai ympäripyöreitä lauseita.

Kukaan ei enää osaa ihannoida poliisin tappajia
kukaan ei halua mennä naimisiin poliisin kanssa
kukaan ei itse asiassa muista tai tarvitse poliisia
sillä monet ovat jo rientäneet ulos virastoista
naimaan itseään vapaaksi tuskasta
luopumaan historian kiristävästä vyöstä
paskan palkan ruoskimista hartioista
syntyy liike joka pakottaa meidät pelkääjän paikalta
kuljettajaksi ilman korttia.

Maailma ei enää tarvitse suuryrityksiltä öljyä
tai pommitettuja lapsia
Coca Cola ei omista joulupukkia
eikä Gangnam style tai Hitler-videot ole enää niin hauskoja
sillä kaduilla vaaditaan jokaiselle ruokaa
ja puhdasta vettä
ilman tauteja tai talvivaaroja.

Stokkan kuvastoa ei kääritä paksuun muoviin
sillä kukaan ei ole kotona odottamassa postia
lehdenjakajat polttavat uutisia rannassa
mutta videot eivät tallenna muutosta
se tapahtuu jossakin toisaalla
(ei ruudulla)
se kietoutuu hetkessä
tarpeeksi monen aivoihin
eivätkä he enää usko äänestämiseen
demokratiaan tai poliitikkoihin
jotka eivät saa
tai uskalla vastata
tuleeko huomenna muutosta
uutta päivää
tai ylipäätänsä uutisia
mainoskatkolla
ei juosta enää kaapille hakemaan lisää olutta
pestä illalla Pepsodentillä hampaita
sillä jotakin todellista on tapahtumassa
ennen kuin ehdit takaisin sohvalle
se on jo lähtenyt liikkelle
astunut ulos kaduille.
Vain ihmisellä 
on röyhkeyttä väittää olevansa ihminen.

Mäntymäki

Luon lumet
punaisen talon portailta
katselen sinnitteleviä autoja
joiden ohi vilkaistessaan näkee kaiken
mitä päivä tarvitsee ollakseen kokonainen.

Hangesta voi lukea
yön horjuvat tunnit
keltaiset terveiset tien varressa
snägärin jäätyneet sinapit kuorissa
hiekoitus leviää kuin ajatukset
joilla luistella
yli Töölön lahden
kaupunki näyttäytyy köyhänä
mutta onnellisena vaimona
valmiina opiskelemaan läpi liiton
mitä on olla omistamatta
jakaa kaikki vapaasta tahdosta.

Isken lapion nietokseen
Koffin kinokseen
ja vasta sitten juon pois sen
onnellisena
tietän että olen löytänyt jotain tästä ajasta
kun kaikki on ylös kirjattuna
runoksi jota muistella
kun korkkaa ensimmäisen keskarinsa
vuosien päästä
jonakin toisena talvena
jossakin toisessa paikassa.


Katastrofit nostavat ihmisessä parhaat puolet esille
pikkujoulut puolestaan pahimmat
poikkeustila on ketun kiimainen ulvonta
raitiovaunun takaosassa poltettu tupakka
syyntakeeton huuto ravintolan edustalla
vittuilu portsarille
tonttulakki päässä
glögissä uitettu kravatti otsalla
todisteet ovat jo kaukana
lumen alla askeleet johtavat
kohti työpaikan pomon kotia
syyllisyyden polte eteisen tapeteissa
kun sulkee oven aamulla
ei tunne rapun tuoksua
muista mille kadulle pamahtaa silmät punaisina
eikä kertaakaan enää halua kuulla
porsaita äidin oomme kaikki
kun sen tietää olevan totta
ilman laulua siitä muistuttamassa.