Lammassaaressa

Aleksis Kiven päivänä

pakenen kaupungin kasvoja

sinne mistä kaikki sai alkunsa

erehdyksien kautta

tunnen itsekin olevani laiva

jumissa pohjasta

niin lähellä rantaa

että metsän voi jo haistaa

maistaa kauan odottaneiden naisten suudelmat

tippuvat liinat eivät heilukaan tuulessa

huiskuta riemuisina uuden alkua

vaan syksyn hiljaista tuskaa

kirkuvaa luopumista

kuinka rujot pinnat piiloutuvat lehtien alle

kadoten odottamaan kulkijoita

saappaan pohjia poskilla