En pidä enää numeroani puhelinluettelossa

En pidä enää numeroani puhelinluettelossa

toisin kuin Bukowski teki.

Hänelle sentään fanit toivat mäyräkoiria oven eteen

ja kauniit daamit tarjosivat petiseuraa

mutta minulle lähetetään vain duuman vastaisia propagandakirjeitä

Sylvester Stallonen Cobra -elokuvia

valmiiksi täytettyjä viisumipapereita Valko-Venäjälle

ja muita sellaisia lähetyksiä

joiden kanssa en oikein tiedä mitä tehdä

pitäisi kai mennä kielikursseille työväenopistoon

saadakseen selvää fanipostista.

Pitkään pohdin miten toimia Cobran kanssa

mietin uskaltaisiko sen katsoa

esimerkiksi viruksien tai vakoiluohjelmien takia

mutta lopulta mielenkiintoni voitti

ja tarkastin kyseisen pätkän.

Niille teistä

jotka ovat yhtä tietämättömiä tämän klassikon suhteen

kuin minäkin olin vielä hetki sitten

voin paljastaa juonesta

että Stallone alkaa yksin taistella korruptiota vastaan

repii elokuvan haukkakohdassa gangsterin paidan pois päältä

ja sanoo uskottavasti

CLEAN UP YOUR ACT!

Minä osaan sanoa vain hojo hojo! ja dägä dägä!

ei sellaisilla hokemilla voi kenenkään paitoja repiä

hyvä jos saan aamuisin vedettyä vaatteet omaan niskaani

kun kiiruhdan taas johonkin tapaamiseen

kertomaan ties monettako kertaa

samat asiat lavarunoudesta

ja mikäpäs siinä

jos Imagessakin jo verrataan Kari Salmelaiseen

Napakympin juontajana on helvetin hyvä olla!

siinähän tapaa epätoivoisia sinkkunaisia

ja parhaassa tapauksessa

saa itsensä sniikattua mukaan kylpylälomalle Bulgariaan.

On minullakin tietysti myös mukavia faneja

ainakin yksi

sanotaan häntä vaikkapa Eetuksi

hän soittelee minulle usein

mutta vasta siinä vaiheessa

kun katsoo olevansa arvoisessaan humalassa

puhuakseen kanssani

tai jättääkseen vastaajaani viestinsä.

Viimeksi hän soitti juhannuksena

kun olin keikalla Madridissa

en oikein tahtonut saada selvää asiasta

kun hän vain toisteli

Harri hei! Hei, Harri! Harri, kuuntele mua!

ja vaikka annankin työni puolesta

ihmiselle mahdollisuuden puhua

ei kännykkäni ole osa open mic -tilaisuutta.

Vähän aikaa sitten soitti joku nainen

kyseli minulta täysin vieraan performanssitaiteilijan yhteystietoja

ja kertoi olevansa myöhemmin päivällä menossa Kiasmaan.

Sekin on sinänsä ihan kiinnostavaa informaatiota

mutta kun ei minua ole vielä verrattu 0100 100:aan

saati sitten Karpoonkaan,

niin turha vaivautua tuollaisilla asioilla

jos ei ole kyse lomamatkasta Mikkeliin

tai vaikkapa Kokkolaan.

Muistan myös kuinka yksi daami tuli keikan jälkeen

melkoinen kiilto silmissään kertomaan

että tietää missä asun

että on monesti nähnyt kun lähden kotoota.

Eikä siinäkään mitään

jos olisin saanut tietää jotain muuta

että mitä helvetin merkitystä sillä on että hän on nähnyt minut

mitä hän sillä haluaa sanoa?

Usein kaikki tämä saamani palaute

ja yleisön ystävällinen huomio

viiden vuoden määrätietoisen

lähes palkattoman työn tulos

hämmentää minua.

Tämän kaiken takia

en varsinaisesti alkanut järjestää näitä tapahtumia

ja vaikka en tiedäkään Bukon motiiveista

niin uskon että todellisuudessa

kirjoitti hän sitten mitä tahansa pullistelua

oli maestro tyytyväisimmillään silloin

kun hän makasi vaimonsa vierellä kaksisteen kotona

lempimisen jälkeen puhalteli savurenkaita kohti kattoa

ja koko ajan puhelin olkkarin pöydällä

oli ollut revittynä irti seinästä.