Olen tuhonnut maailman

joka kutsui minut luokseen

raotti metsän ovea

liian monta kertaa

antoi maistaa totuutta.

Olen syönyt lupaavan yötaivaan

havujen alla
piilottanut pimeän kartat ympäriltä
viettänyt laiskoja iltoja lakanoissa

Putinin kanssa kalastellut haukia

katsellut kireitä siimoja

kuristanut vapautta

antanut veren kihota pianon kielien alta

kuullut telaketjujen rahinan

napanuoran katkaistun turvan.

Olen räpiköinyt irti hyvästä

ottanut valmiit taulut seiniltä

painanut leiman passiin

tyynyn vasten naamataulua

odottanut ettei jalat enää yritä etsiä maata

pue viattomien kasvoille sinistä laulua.

Olen keittänyt pastan yli

itkenyt syntymättömiä lapsia
kannelta tippuneita toiveita

kahlattuja kohtuja

revenneitä katuja

jotka eivät soi kuin kellot kirkoissa
torneissa fallistisia paholaishahmoja

pitämässä meidän kaltaisia loitolla.

Olen takavarikoinut pirtua

nimettömien saarien kätköissä

tahtonut olla katiskassa

avantojen piiloissa

tuntenut kihelmöivää kylmyyttä

hillostettuja katseita

kammennut alas vuorelta
syövän ja pelon ajamana
noussut sängystä pakotettuna.

Olen hukuttanut lapset rantakaislikkoon

unohtanut veden ja saippuan tuoksun

kyhmyt ihoni alla

jättänyt itseni ulkopuolelle

antamatta tippiä

potkien taksien ovia

odottanut uutta alkua

nopeaa vahingollista kosketusta.

Olen unohtanut sormuksen
hotellihuoneen hylätyt tohvelit

itseni ilmakuivatut huolet

nainut porttojen kanssa

asumattomissa asunnoissa

leipäveitsi kädessä

kokenut harhoja

toivonut kaikille parasta

peläten sydänkohtausta.

Olen löytänyt totuuden siemenistä

uskon naapurin karvoista

katoavista kasveista

veistänyt toistuvia teemoja

palannut alkuun

katsomaan appelsiinipuun

lukkiutuneita leukoja.

Olen eksynyt pianon koskettimille

pyörtynyt nuottiviivastolle

mustavalkoisessa unessa

lyönyt veljeä

joka ei käännäkään toista poskea

vaan kasvattaa pellot ahneudella

toistaa maissipiipusta

historian vihan

lastenohjelmien löysän sinapin.

Olen hieronut kauppoja

sisääpiirin pyöriessä
huristanut menemään

hipelöinyt kateellisten reisiä

jättänyt taakseni läpikuultavia pilviä

rannan vaahtoavia terveisiä
jotka palaavat lapsuuteen

jokaisella laukauksella.

Olen patentoinut luonnon

vihannut itseäni

rahojeni takia

liian monta kertaa

olen pelännyt köyhiä

tuntemattomia asioita
minuutta
nähdessäni itseni alkoholistina

vihreällä penkillä

hylättynä lapsena

maailmassa

joka on kaikkialla minussa

mutta josta en koskaan suostu uskomaan

ettei se tule olemaan
omaisuutta.