Hae tästä blogista

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kirjajulkkarit 1.4. Kansallisteatterin Lavaklubilla

Keskiviikkona 1.4. runouden ystävät kokoontuvat Kansallisteatterin Lavaklubille viettämään kolmannen runokirjani Älä häiritse iltaa (ntamo 2015) -julkistamisjuhlaa, joka samalla toimii avauksena kirjan ympärille rakennetulle pienoiskiertueelle.

Julkkarijuhlissa esitän runojani yhdessä muusikko Jaakko Sunin kanssa. Illan muuna ohjelmana kuullaan karheaa ja kaunista laulaja-lauluntekijämateriaalia, kun lauteille astelevat Spigu sekä Janne Masalin. Illan levymusiikista vastaa puolestaan dj Papa Jahmani. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus nousta lavalle esittämään runoja mun uudesta kirjasta (tai miksei myös aiemmasta tuotannosta). Tilaisuus on yleisölle pääsymaksuton, mutta matkaan kannattaa kuitenkin varata ainakin 15 euroa käteistä uutta runoteosta varten. Tervetuloa!

Älä häiritse iltaa -runokiertue

1.4. klo 19 Kansallisteatterin Lavaklubi, Helsinki. Esiintymässä Harri Hertell & Jaakko Suni, Spigu, Janne Masalin sekä dj Papa Jahmani.

15.4. klo 18 Tulenkantajien kirjakaupalla Tampereella ja illalla klo 21 Vastavirta-klubin yläkerrassa yhdessä Dxxxa D:n kanssa.

21.4. Yhdessä Jaakko Sunin kanssa Sana-klubilla Tirrassa, Lahdessa.

23.4. klo 13.30 Hammond-taiteilija Kalle Salosen vieraana Radio Valossa (radiovalo.fi)

24.4. klo 20 Runoviikko Open Bar Kukassa, Turussa

26.5. klo 20 Vakiopaineessa, Jyväskylässä.

Lyhyt kirjaesittely: kolmannessa runokokoelmassaan kaupunkilyriikastaan tunnettu Hertell on siirtynyt Helsingin kiihkeästä elämänrytmistä luonnon äärelle. Kirjan aforisminomaiset, pelkistetyt runot ovat syntyneet Lammassaaressa, Vanhankaupunginlahden innoittamina. Luontoromanttiset tekstit on kirjoitettu vanhalla, itäsaksalaisella Erica-kirjoituskoneella. 



Kirjaa voi luonnollisesti tilata myös kustantamon kautta: http://www.ntamo.net/product/761/harri-hertell-ala-hairitse-iltaa



Arvostelukappaleet ja haastattelut:
harri.hertell@gmail.com


perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kulkija tämän maan

Kun olet viimein palannut reissulta
ehkä itsekin ymmärrät mitä kävit etsimässä
saatat oivaltaa
mikä veti sinut aina mukaan
retsinat repussa
huskyt rinnalla
karkasit jokaisen perheen luota
palasit kerta toisensa jälkeen
uuteen alkuun
Stogikseen tiskivuorien taakse
apurahat taskuissa
broidi jeesasi kun olit kusessa
ja taas lähdit kulkemaan
gimmojen luota
jätit pupuset taaksesi
löysit itsesi
uusien naisten vierestä
jotka ruokkivat sinua
luottivat
toivoivat että muutut
toivoivat ettei mikään muutu koskaan
kylmien
punaisten mökkien vinteillä
etsit totuutta
toveruutta
duunarien ja kapakkalaulajien sukua
hullu kärpänen alahuulella
puhalsit savut
tummien legojen välistä
naisten kuvalehdessä kahdeksankymmentäluvulla
olit kuumaa hottia
nuori kapinallinen mustassa nahkatakissa
vielä vanhanakin saaressa
kasvosi olivat kartta
josta saattoi lukea pellossa nukutut päivät
särjetyt ikkunat
ja naamallesi oli nostettu nenä
kuin loppukesän riittoisin peruna
Stadissa kylvetty
ainoassa oikeassa kodissa
ajureita ja issikoita
joiden kautta kumpusi kuolematonta runoutta
meille jotka emme olleet nälkäisinä
markka kourassa
Nikkilän bensa-asemalla
olit kiertäjä
shamaanirumpujen ja punaviinien tietäjä
kuvittelit suuria
ja toisinaan olitkin
koska otit aikaa
et lähtenyt tähän mukaan
tässä ajassa se on radikaalia
halusit ehkä muuttaa runoilla
sen mitä ei voi itsessä muovata
olit teonsanojen sukua
ja juuri sanat
olivat sinun rakennusainesta
jolla kokosit
perheitä
kaipaavia ystäviä
jotka viimein ymmärtävät
mitä olit aina etsimässä
kuinka kuljit sen perässä
puolimatkan krouvissa
hakemassa suojaa
josta jäit paitsi
jonka jaoit tietämättäsi
mutta samalla
toit meidät lähelle toisia
et osannut vastustaa ihmistä
emmekä me sinua
ja nyt me olemme yhdessä
perheenä
sen meren rannalla
jota muistelit usein kaiholla
olemme viimeisen kerran kuuntelemassa
punaista simpukkaa
jonka sisältä
kuuluu kohinan sijasta
tuttua
irvistävää huutoa

VAMOS!



Teemu Hirvilammelle, suurelle runoilijalle, ystävälle ja opastajalle.