Kun ihmisiä teloitetaan
rakkaus on kadotettua
pyrskähtelevää punaista
jähmettynyttä rivissä seisomista
kaikki hallitseva maisemassa on
valkoista
kuolema ei tunne kylmyyttä
yritä puhaltaa käsiin lämpöä
muistele vakavana rakkaita
aikaa jolloin ei tarvinnut tarttua
kuin talikkoon
pellon laidalla ladot hukkuvat
häpeälliset teot halutaan haudata
mutta lumen alla ei voi maatua
vaikka yksi onkin jo kotona
saavat toiset vielä odottaa vuoroa
vain he tietävät
kuka seisoo kiväärin takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti