Kuulen seinän takaa
rakastavaisten naurua
mielessäni painaa säkillinen isyyden
kauhua
maailma sisälläni tahtoo
ja jaksaa kantaa sen
osaa päästä irti
papereista joissa ei ole itkua
tiedän tämän kaupunginosan jo
nukkuvan
vaikka jossain vielä osataankin juhlia
nostaa maljoja uusille aluille
katkeamattomille suksille
tsekkiläisen oluen naurulle ei ole
vertaista
eikä prosentit kerro alkoholista
vaan mausta
ei ole lupauksia
takuita että minusta on pärjäämään
yksin ilman kieltä
kaikkialla katseita
jotka merkitsevät samoja asioita
mutta en uskalla ottaa vastaan
signaaleja
löydä itsestäni helposti kitkettäviä
osia
kukkuloita kumpuja
Tonavan varrella tytöt rakastavat
toisia
ja minulla on etuoikeus tuntea
ystäviä
ihmisiä jotka antavat pyörän, takin,
avaimet
kutsuvat kotiinsa
luottavat että kivissä on viisautta
sen voi kuulemma maistaa vedestä
ja vaikka oliiviöljy sopii
täydellisesti valkosipulin kanssa
sekin voi vaarantaa terveyden
jos saa levätä liikaa ulkona
katsella kun koira noutaa palloa
mutta haluaa aina hautoa
ilman tikapuita
kiipeämme sätkien katkusta
kohti vietnamilaista kioskia
ja jokaisen sängyn voi saada tuntumaan
kodilta
jos sisällä on rauha
mutta minussa on liikaa unia
olen jo oven suulla
enkä uskalla ajatella
millaista olisi avata
olla asunnossa
lyödä tennistä verkon yli ja halata
ilman että tuntee eroavansa
tahtoo laittaa jääkaappiin omenia
enteitä tulevasta
jossa kaikki on jollakin tavalla toisin
osaan sukeltaa ohi piikkilangoista
säveltäjät eivät halua kuunnella
mustekalojen laulua
hukkua tähtivöiden piiskaaviin
iskuihin
näitä kauhuja ei voi ainoastaan
nukkua
ne täytyy tuntea myös valveilla
jos haluaa selvitä kokonaisena
irrottaa katseensa näkyvästä
ja tuijottaa olevaa
tilaa tuhkakupin ja pöydän välissä
kukaan ei uskalla tanssia
mutta prosim
me olemme kohteliaita
emme metsästä karhuja
tiputa tulitikkuja
nouse saunasta katsomatta taivasta
rakastavia lehtiä
jotka ovat täällä teräviä
kuin tumman naisen katse
joka ei tarkoita pahaa
mutta epäilee
kuin koira ylhäältä laskeutuvaa
kämmentä
että lyökö se nyt
vai tahtooko vaan kuristaa
hakata vapauden minusta
ja millaista olisi kurkistaa ulos
elää ilman verhoja
sammuttamatta lamppua runkata
vihaisesti
vasten patteria ei tunne lämpöä
metsässä ei ole ainutlaatuista
vaan kaikki on yhtä
samaa latua jota sotkea
kohti kotia
ilman ohjeita
jokaisesta paikasta löytää lopulta
perille
siivuttaa tomaatin ja heittää pois
sen
mitä ei syö
kun on varaa olla laskematta
housuja kun käy kusella
kapakassa kukaan ei kuitenkaan tuijota
vaikka tunnenkin itseni ulkopuoliseksi
kaikkialla muualla paitsi vaimoni
seurassa
minulla on jokin kamppailu olemassa
peilikuvani kanssa
en tiedä mitä haluta
miksi täällä on niin helppo keinua
verottaa kansalaisia
tarjota pullaa ja iloita
vaikka keuhkoissa on karstaa
en halua raapia sitä
tehdä duunia
niin kuin Jarkolla oli tapana sanoa
kun poltimme Tähtärillä pajaria
kauniissa puistossa surullisina aikoina
ainakin minä voin myöntää sen
että vain naiset ovat ymmärtäneet
minua
tai ainakin siltä se on tuntunut
että saa kahlata
olematta häpeissään roiskeista
kosteista lahkeista
saappaat eivät halua muistaa satua
loistaa maagisina
ja mitä kaikkea me uskallammekaan
kaivata
jättää sanomatta
ja miten helvetissä me voimme elää
kuin olisi aikaa olla yksi ihminen
yksi ego
ikuinen ei-mikään
ja silti tahtoa
kaivaa kuoppaa kuin nuori poika
laittaa sinne siemen ja katsoa
mitä kummusta alkaa kohota.
---
Miksi juoda
ja etsiä otetta ratista
kun voi imeä kaljaa ja kirjoittaa
runoja
puhua ihmisille avoimesti pelosta
halkeavasta niskasta
levottomista hautausmaista
kuorimattomista tunteista
joita pakoon juoksemalla ei voi kadota
unohtaa kasvoja
menettää omaa muotoa
saadakseen uutta
repiviä rääkäisyjä
halkaisemattomia sanoja
tässä kaupunginosassa osataan nukkua
tehdä töitä joissa tarvitaan
haalareita
jotta meillä olisi vakuuksia
että tällaisetkin
jotka elävät elämä vyön yli
roikkuen
luottavat rooliin
hapuilevat irti lupauksista
luostarien kosteasta nurmikosta
ruskeista pusseista voi löytää
ulosteita
kultaisia palkintoja ei tarjoilla ilman
luottamusta
että joku jää kaipaamaan
mitään ei voi menettää
ennen kuin on saanut jotain
uskaltanut tulla kosketuksi
yhdeksi muun kanssa
halannut äitiä
tuntenut mullan tuoksun kun metsä
alkaa loppua
ja villasukkia voisi kaivata
jos ei olisi humalassa
ihmettelisi miksi juna-asemalla
ne puhuvat sinulle saksaa
ja hymyilet takaisin
tarjoat askista Starttia
eikä koskaan ole huonoa aikaa lopettaa
jättää taakseen asioita
jotka on omaksunut nimeen
ryhtiin hengitykseen
katseeseen kun tiedät että kukaan ei
halua pahaa
mutta olet kuin toisesta maailmasta
omista ajatuksista on vain harmia
enkä tiedä mitä paeta
miksi käteni alkaa puutua
eikä sydämeni voi vielä sulkeutua
sillä en ole ehtinyt sanoa mitään
siitä kuinka ravistella omaa sielua
tuntea repivää kipua
naurua takahuoneen tuolilla
päästää ohi verhoista
joita ei koskaan ollutkaan
koska valitsin olla olematta
roolissa
kuningas ei koskaan voi sanoa omia
mielipiteitä
yrittää vain ravistella tuskaa
omatunnolta
eikä ole sellaista hallintomuotoa
jossa elämää voisi dominoida
siihen voi vain mukautua
antaa virrata
sen mukana
voi tehdä piruetteja
murtaa muureja
kaikkeen voi astua jos on uskallusta
eikä paska kengänpohjissa osaa
takertua
pintaa syvemmälle
on vaikea nähdä
jos antaa sen häiritä
kuinka märät lehdet mätänevät
ränneissä
kulkea suonissa
tutkia itsensä sisältä itseään
nähdä kaiuttimista virtaavia aaltoja
miten pakkanen on täynnä lupauksia
hukkuneita jääkiekkoja
lihaksista irroneita lupauksia
laihtuneita faijoja
laitoksissa seurataan linjoja
mutta elämässä ei ole sellaisia
ohjeita
joiden kanssa voisi kulkea
sulkea taakseen ovia
kaikkialta nousevia myllyjä vastaan on
turha taistella
kun seinillä on presidenttien kuvia
vessassa vain kommunisteja
siellä haisee kuselta
eikä vesi ole junassa juomakelpoista
kerran yli viidessä tunnissa
saat tuntea itsesi tärkeäksi
kun kärryt kiertävät ikkunan takana
kysyvät pivosta
ja nappaat kymmenen oksalta
kahvin maidon kanssa
ja olet taas liikkeellä
istuen kuin Ihalaisen runossa
mikään kolikko ei katkea
hampaissa on tarpeeksi potkua
vaikka vetää vaunua mukana
jos rakastat seistä aamulla
raiteiden varrella
katsella veturien nousevaa nokea
otat hatun pois päästä
vaimon toisesta maasta
nostat torilla maljan kuolleiden
muistolle
etkä kaada sitä kummulle
viimeiseen pisaraan asti
itsenäisyyttä juhlitaan kättelemällä
ja muuta me emme saa katsoa
vaikka boolissakin voi olla totuutta
uskon enemmän kysymykseen huoneista
kuka tuli ennen
ja miksi koira tahtoo nussia jalkaa
vasten mustaa maailmaa
on vaikea nähdä kuinka kynttilät
sammuvat
illan jo lopputtua
viulut luopuvat mahdottomasta
tehtävästä
ja näissä kaupungeissa
koti on siellä missä olet
annat minulle luvan ajatella
että olen ainutlaatuinen
ettei ole toista
joka voisi jakaa kanssasi tämän
alkavan päivän
katseesi kun tahdot kysyä
onko kaikki kunnossa
ja olisiko jo aika nukkua
suukottaa poskia kuin tyynyjä
jotka irtoavat hetkeksi
Hitleristä
Stalinista
kaikista
jotka ovat halunneet hallita
omaa tuskaansa
muiden kustannuksilla
yhtäkään elämää ei voi paketoida
täytyy vain ymmärtää
että jokaisessa meissä
on saman verran ihmistä.
