Aleksis Kiven päivänä
pakenen kaupungin kasvoja
sinne mistä kaikki sai alkunsa
erehdyksien kautta
tunnen itsekin olevani laiva
jumissa pohjasta
niin lähellä rantaa
että metsän voi jo haistaa
maistaa kauan odottaneiden naisten
suudelmat
tippuvat liinat eivät heilukaan
tuulessa
huiskuta riemuisina uuden alkua
vaan syksyn hiljaista tuskaa
kirkuvaa luopumista
kuinka rujot pinnat piiloutuvat lehtien alle
kadoten odottamaan kulkijoita
saappaan pohjia poskilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti