Ottaa mummolan kahvasta kiinni
imeä sieraimet täyteen
ikuista iltapäivää
kahvin tuoksua
nukahtanutta piironkia koristaa kuivuneet ruusut
muistona menneestä merkkipäivästä
jolloin ehkä tanssittiin nurmella
paljain jaloin
lapsuuden majassa pojat ampuvat ritsoilla
mehiläinen surisee pelkoa
että jos äiti ei tulekaan
ei huomenna, maanantaina - vaan kun aurinko laskee merelle
koodia ei saada auki
ja radio hiljenee kesken tärkeän tiedotteen
maailma on seuraavana päivänä erilainen
polvet ruvella
junan sykähtäessä ohi kuin ajatus
jota ei saa mielestä
heinän tuoksua, tummia käsiä
käännettyjä kiviä
vesipisaroita putoaa kasvoilta
lätäköksi jossa aurinko heittää marmorikuulia
eikä pihalla osaa sanoa
mihin se loppuu
missä alkaa luonto.