Sillan alla luki hip hop don't stop
mutta silloin en ollut vielä edes
painolastina
isäni kasseissa.
Myöhemmin kyllä kassit olivat
useinkin raskaita
ja kolisevat jännittävällä tavalla
kun kavereiden kesken pohdimme kannut
kourissa
keitä olemme
mitä yhteiskunnalla on tarjota
ja kuka oli päässyt kokeilemaan
edellisenä viikonloppuna
kenenkin tuheroa.
Sormet tunnottomina
ja hihat musteessa
me juoksimme helvetillistä vauhtia
karkuun vanhempia kundeja
jotka tulivat kertomaan että nyt tuli
jyrättyä väärä kuva
ja jossakin aseman tuntumassa
me joimme puoliksi jäätyneitä
keskareita
kiinalaiselta kioskilta pöllittyjä
siidereitä
jotka lämmittivät hetken mukavasti
käsiä
kun hiippailimme päin pakoa
ja sitten pienessä kaljassa kuljimme
kohti mummon kotia
syömään lämmintä makaronilaatikkoa
josta ei koskaan puuttunut
maustepippuria
kun mummo uteli innokkaana
mitä pojat olivat oppineet koulussa.
Ylimielisinä teineinä
me kerroimme väsänneemme juuri
Escapessa
ja mummo ihmetteli lausuntoa
että tuliko jo nyt keskeytys
vaikka ruokaa on vielä reilusti
lautasella.
Tänään menen tapaamaan taas mummoa
jonka kuulosta ei ole enää mitään tietoa
ja vaikka hihatkaan eivät ole enää
tummina
täynnä tuikkivia kromitähtiä
niin edelleen toivoisin
että voisin mennä katsomaan niitä
mystisiä kuvia
potkia tyhjiä kannuja pois poluilta
ja katsella kun pulut lentävät
säikähtäneinä
tasanteelta toiselle.
Vaikka se ei olekaan mahdollista
saan kuitenkin muistella vanhoja
juoda koffini ulkona
juoda koffini ulkona
jalkapohjet ja kädet kylminä
tutista hetken dösäpysäkillä
ja olla kiitollinen
että olen saanut olla hetken osa sitä
aikaa
kun sillan alla oli niin monta kerrosta
maalia
ettei sitä koskaan voi buffata
pois muistoista.
Löysin vasta äskettäin blogisi/tekstisi/mielesi pellot ja täytyy sanoa, että tätä lukee mielellään.
VastaaPoistaKiitos Piia ystävällisestä palautteestasi!
Poista