En lue kuolinilmoituksia
aurinko nousee punaisena
kukat aukeavat
ilmansuunnilla ei ole enää nimiä
ja minä odotan sinua
akun loppumista
nyrjähtäneitä sanoja.
Olen suutarin paikkaama kenkä
viesti vastaajassa
hymy jota ei halua kohdata
maailma tahtoo venytellä tunteita
avata ovia
potkia kivet pois kaduilta.
En lue kuolinilmoituksia
näe kaupungilla ihmisiä
kauppakassien kahinaa
ostoskeskuksien väsyneitä miehiä
talutetaan takahuoneeseen
pamputettaviksi
emmekä tiedä kuka on oikeassa
olemassa täällä meitä varten
mutta kello jatkaa kulkua
nakuttaa viisaria
sekunti toisensa jälkeen
lenkkarit astelevat uuden vuoden
siruilla
särkyneet lupaukset
päätepysäkin tyhjä roskakori
odottaa tonkijaansa
katkaistuja visioita
tyhjiä pankkitilejä.
Pian lasi on tyhjä
huulet kuivat
ilman syytäkin voi katsella
rakkaimpiansa
tarttua kiinni jokaiseen
joka uskaltaa
koskea
ottaa syleilyyn
ja meitä on monta
emme lue kuolinilmoituksia
pelkää elää
avata lehteä sattumalta
tajuta ettei nauru ole itkun vastakohta
kynttilät lopu polttamalla
unelmat menetä merkitystä
vaikka ne muuttuisivat.
Muruset lautasella
kuin olisit lähtenyt lopulta
jättänyt taaksesi halkeavan nahan
muoviset lupaukset
paremmista ajoista
jonkun toisen kanssa
tippunut kuiluun ilman rakkautta
ei voi rakentaa uutta
elämää ei voi liikaa hyväillä
päästää käsistä
taistelematta vuokrasta
yhteisestä ateriasta
jonka aikana
katseet tietävät olla hiljaa
ymmärtävät puhumatta
ja puhuvat ymmärtämättä.
