Hae tästä blogista

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Paavi lasikaapissa

Paavi lasikaapissa
heiluu ja hosuu
valo osuu hänen hattuunsa
kansa heiluttaa älypuhelimia kynttilöiden sijasta
me poltamme nurmea
jalkojemme alta katoaa luottamus
puhdas vesi, turva
on helppoa olla onnellinen
jos on lasikaapissa
katselee kun väentungos painautuu vasten aitaa
pursuaa läpi kaltereiden
kuin lihamyllystä.
Me etsimme reunoja
tietääksemme missä on turvallista kulkea
ja samalla 
jokaisessa askeleessa ajatus
millaista olisi tippua?
Hylätä ajatus
tai ainakin se
miten sen muotoili
kuin ampuisia oravia nälkäänsä
On vain yksi tuomari
jonka nuijimisille olemme alisteisia:
omatunto

Jokaisella paikalla on oma luonteensa
jokainen puu, risu ja multakasa hengittää
samassa tahdissa
keinumme
lehdet vilkuttavat viettelevästi
emmekä osaa ajatella
niitä jotka ovat kylmiä sisältä
vihaisia päältä.

Sytytän tulen
parikymmentä minuuttia jälkeen neljän
teen sen viime vuoden puista
ja savu johdattaa luokseni 
monia tarinoita
ihmisiä jotka täyttyvät vasta kuollessaan.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Lammassaari

Täällä minä olen haravoinut
jutellut naapurien kanssa
ilman arviointia kasvattanut yrttejä
juonut jallua
kristallilaseista
koska siinä on jotakin tuttua
muistoja asioista, joita ei ole ollut kokemassa.

Täällä minä olen saanut katsella
kun touhuat salaatin parissa
kysyt minua laittamaan grillin valmiiksi
sillä välillämme on rakkautta
luottamusta että selviämme
illasta, unesta
jossa toinen ei osaakaan puhua
ja meille syntyy yhteisiä arpia
poikia, jotka seisovat tuoleilla.

Täällä minä olen nauranut yöllä
saunan ovi lukossa
kynttilän valossa katsellut nousevaa savua
kaiken järjettömyyttä
kuunnellut satakielien tietokonepelisoundeja
sahan kauhua
humalaisten laulua.

Täällä minä olen
minä
ilman nimeä, historiaa
kosken vaimeaa pauhua
voi toisinaan kuulla ambulanssin
lenkkeilijöiden kiihkeän hengityksen
siltä puolelta kaupunkia
jossa istutaan baareissa
lausutaan lavalta runoja.

Siellä yleisö pitää hennolla otteella kiinni viinilaseista
tarinoista.
Ottaa mummolan kahvasta kiinni
imeä sieraimet täyteen
ikuista iltapäivää
kahvin tuoksua
nukahtanutta piironkia koristaa kuivuneet ruusut
muistona menneestä merkkipäivästä
jolloin ehkä tanssittiin nurmella
paljain jaloin
lapsuuden majassa pojat ampuvat ritsoilla
mehiläinen surisee pelkoa
että jos äiti ei tulekaan
ei huomenna, maanantaina - vaan kun aurinko laskee merelle
koodia ei saada auki
ja radio hiljenee kesken tärkeän tiedotteen
maailma on seuraavana päivänä erilainen
polvet ruvella
junan sykähtäessä ohi kuin ajatus
jota ei saa mielestä
heinän tuoksua, tummia käsiä
käännettyjä kiviä
vesipisaroita putoaa kasvoilta
lätäköksi jossa aurinko heittää marmorikuulia
eikä pihalla osaa sanoa
mihin se loppuu
missä alkaa luonto.
Me odotamme
lätkäpeliä
lasta
rohkeutta ottaa maalivahti pois kentältä

Pukkila

Tässä maisemassa mikään ei käske 
tarttumaan töihin 
vaan kumppaniin
vierelle löylyyn, pelloille
hautausmaalle
kirkon lattian alle on kuopattu kartanon herra
kosken laidalle
unohtunut jäätelöpaperit
laitamme ne koriin
kuulemme hevosten hirnunnan
kuohun
sitruunaperhosen piruetit
lätkäselostajan lainatun huumorin
säätiedotuksen
joka lupaa lämpöä vielä huomiselle
vierekkäin makuupusseissa
hiilet hehkuvat
Ola laulaa taustalla
ikonien ympäröimänä on turvallista syödä 
nostaa yhdessä malja
joka ei tarvitse seurakseen puheita.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Taivas ei ole pilvien koti

Minä pelkään
että tauluissa ihmisten silmät heräävät henkiin
taivas ei ole pilvien koti
kirves jää aina oksaan kiinni
ja löydän itseni
syöpäsairaalasta
talon tarjoama pyjama päällä parvekkeelta
hengittämässä hontelosti
viimein letkujen läpi ymmärtäen
että lopussa
happi loppuu jokaiselta
joku herää ennen auringonnousua
ja kerää natsani kadulta.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Dubroksen esikoislevy julkaistaan helatorstaina

Minun ja Papa Jahmanin Dubros -duon esikoislevy Horros julkaistaan virallisesti helatorstaina Poetry Jam -klubilla Cafe Mascotissa (Neljäs linja 2), tervetuloa tarkastamaan keikkakuntomme! Sitä ennen levyn voi jo käydä ostamassa Helsingissä Stupido Shopista, Digeliukselta tai Eroselta. Turussa levyä saa Asemalta ja Tampereelta Tulenkantajien kirjakaupasta. Hinta on 12 €, mutta julkkareista levyn saa tarjoushintaan kympillä.